Koivuharjulla olemme asuneet vuodesta 2001. Maaperä on mäntykangasta, kuivaa ja soraista. Pihaamme kuuluu ylpeytenäni vuonna 2008 valmistunut puro ja lampi. Puutarha elää ja muuntuu koko ajan. Muutoksia tallennan valokuvaamalla ja niitä blogini esittelee.
sunnuntai, 10. huhtikuuta 2011
Maaliskuista puutarhatarkkailua
Kahlasin puutarhassa taannoin ja huomasin jänisten ahkeroineen jälleen tänä talvena. Virpiangervojen latvat oli syöty siltä osalta mikä lumen päälle oli jäänyt näkyviin. Sama juttu viime vuonna. Omenapuiden oksat oli myös katkottu lumen päältä. Alaosan suojauksesta ei ollut sinänsä mitään hyötyä, koska lumi oli niin korkealla, että sen päältä ylettyi ilmeisesti hyvin suojausten ylle.
Oikealla puolella pitäisi olla marjapensaita ja onkin, mutta lumi peitti ne kokonaan. Vain jostain pensaista oli latvan aavistus näkösällä. Tässä vaiheessa kevät ja kesä tuntuivat asioilta joiden olemassaolo on epävarmaa ja kuvitelmaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti