Tämäkin näkymä on oikeasti jo haalistuneempi, mutta joka vuosi olen humalan syysasusta yhtä ihastunut. Humala kestää ja jaksaa tehdä "käpykukkia" runsain mitoin. En raaski leikata sitä vaan annan sen jäädä talveksi sellaisenaan, seuraavana keväänä se lähtee sitten kiipeämään entisiä runkojaan pitkin. Osan kasvustosta taisin tosin viime keväänä karsia pois, se on sitten kevään innostuksesta kiinni...

Tämän kuvan otin jo syyskuussa, ja mitäs, nyt ollaan jo kohta marraskuussa. Aika rientää. Huomaan että työt ovat vieneet puutarhaharrastukselta ajan. Alapuolella violettina läpi vuoden hohtavaa rentoakankaalta ja piikikäs japaninhappomarja keskellä.

Sain tämän taimivaihdossa, joku asteri, en muista tarkkaan mikä, mutta komeasti kukkii jo ekana vuonna.

Pioniunikon siemenkotia, milloinkahan keräisi siemenet talteen...

Tein yhden kukkaseppeleen; ruiskaunokista ja siankärsämöstä. Tällä tahdilla kymmenessä vuodessa mulla on kymmenen seppelettä, osa tosin aika kuihtuneita...

Loppukesän projekteihin kuului pyöreän pöydän päällystys "apilamosaiikilla". Valkoinen tietynlainen laatta loppui kesken muttei muutosta onneksi pahemmin erota..

Lupaavan näköisiä nuppuja, kauniita kallionauhuksella jo tälläisenaan.

Ah, tuota kauneutta. Kylvin keväällä unikkojen siemeniä haaveena "unikkopelto". Alkukesä näytti epätoivoiselta. Nyt alueen rehevyys tuntuu uskomattomalta.

Viimeinkin hankin haaveilemani lumpeen. Näyttää vielä aika orvolta.

Tässä tämän monen kammotus, elämänlangaksikin kutsuttu, kukkii ja kasvaa komeasti. Tuo aurinkoinen ja kuiva paikka oli niin vaativa, että arvelin ettei muut kestä vaan kituu.

Kivirinne on kuosissaan, viime vuonna istutettiin ja ensi vuonna saa sitten varmaan jo jakaa ja rajoittaa...

Puro solisee ja parin päivän sade teki ihmeitä.

Kesän hehkua

Keltamaksaruoho (Sedum acre) on kiitollinen ja kukkiessaan ihastuttavan pirteä. Sitä oli tontilla muuttaessamme ja nyt sitä löytyy yllättävistäkin paikoista ja toisaalta siirrettynä, tuppo käteen ja tyrkkäys maahan, kyllä se siitä.

Viime vuoden hankinta, siperiankurjenmiekka kukkii ekan kerran.

Ilahduin huomatessani että tulokas jota en uskaltanut tietämättömänä kitkeä osottautui harakankelloksi. Löysin pihasta kolme kaunista tervetullutta kukkaa.

Taustalla himmeästi erottuva kivipolku on uusi lisä tähän kokonaisuuteen. Mies uurasti isojen kivien kimpussa ja minä purokivien parissa. Etualan jättipoimulehdet ovat jo reunustaneet tilan komeasti. Aluksi pihaan hankitut kolme poimulehteä ovat levittäytyneet reunuskasveiksi ympäri pihaa pienellä avustamisella. Kehikkojen odotan peittyvän kesän aikana.

Tänään harjoittelimme taas lihaskuntoa ja kävimme hakemassa kuorman kiviä. Lampi vaatii vielä yhden kuorman lisää. Puro näyttää jo hyvältä (toinen juttu on sitten syksy ja puron täyttävät lehdet...) Siinä on kyllä jotain hienoa kun tietää omin käsin pyöritelleensä jokaisen kiven paikalleen ja valinneensa niistä jokaisen. Okei myönnetään, hieman on traktorikin pihalla auttanut, mutta ei purossa.

Tämä kuuluu niihin tämän alkukesän yllätyksiin. En muistanut istuttaneeni laukan sipuleita ennenkuin näin niiden nousevan maasta ja vähitellen avautuvan. Ihana yllätys, pitäisi muistaa varata itselle yllätyksiäkin; jotain uutta joka kesälle.

Huomaan puutarhan elävän omaa elämäänsä sekä hyvässä että pahassa. Kaikkea talven jälkeen ei muista: Oho, tuollaisenkin olen pihaani istuttanut ja tuollaiseltako tuo ystävältä lahjaksi saama arovuokko nyt näyttääkin.

Tänä keväänä lintulauta vilisi monenlaista sirkuttajaa ja saimmekin pitää lintukirjaa käsillä. Uusina opimme urpiaisen, viherpeipon, järripeipon ja vihervarpusen.