sunnuntai 16. elokuuta 2015

Liuskekiviä latomassa

Sorapohja vuoden hautuneena

Luonnonlaatta OY:n kiviä, kuorma itsekerättyjä eri vahvuisia ja toinen kuorma tasalaatuisempaa

Asennushiekan kärräys; tästä se lähti

Vettä hiekalle

Sommittelua

Pala palalta
Yllätys; yksi neliö jää uupumaan!
Nakuteltu paikalleen




Haaveenani on ollut pidemmän aikaa saada johonkin päin pihaa liuskekiviä ja niistä polku. Kun pihasaunahaave oli toteutui kuorin pihamaata pois ja suunnittelin kolmiomaisen polun saunalle jonka keskelle jäi pieni istutusalue. Liuskekiviä haimme jo viime syksynä kuorman, kun oli tarjouspäivä jolloin sai itse kerätä kuorman ja maksu oli vain viisikymppiä. Reissu oli mielenkiintoinen ja olen siitä tainnut kertoakin - rengaskin peräkärrystä puhkesi ja ennestään tuntemattomat auttoivat sekä renkaan vaihdossa että sen hankinnassa. Luin Viherpihasta liuskekivien asennusohjeita ja siinä neuvottiin kastelemaan hiekka liejuksi ennen asennusta. Kastelin koko hiekkakerroksen ja sitten kannettuani kaikki mahdolliset rännivedet ja lammenvedet että joudun kastelemaan jokaista laattaa laittaessani vielä uudestaan niin nopeasti vesi hävisi. Jokaiselle laatalle meni ainakin puoli ämpärillistä vettä ja jos jouduin muuttamaan hiekan määrää, vettäkin piti lisätä. Parhaimmillaan laatta osui heti oikeaan korkeuteen ja lieju imaisi laatan paikoilleen. Asettelu oli mielestäni mielenkiintoista, tässä oli hyötyä sekä palapeli että mosaiikkiharrastuksesta; sopivaa kiveä etsiessä tarvittava muoto pysyi mielessä. Pyrin siihen että kokonaisuus näyttäisi silmääni hyvältä ja ettei saumoista tulisi liian isoja. Rälläkkää en käyttänyt, sillä olisi tosin voinut ohittaa useamman ongelmakohdan, ehkä tämä oli ns. naisen ratkaisu- ei koneita ja käsipelillä. Työvälineinä vain puupalikka, kumivasara, istutuslapio ja ämpäri. Hiekkaa jouduin välillä ottamaan pois ja siinä apuna vieressä kulki kottikärryt. Puupalikkaa olen tottunut mosaiikissa käyttämään apuna korkeuserojen tasaamisessa. Seurauksena projektista on oikean käsivarren kipeytyminen -taisi tulla toistuvia liikkeitä... Yksi neliö jäi ikävästi uupumaan, että projekti jatkuu joskus hamassa tulevaisuudessa, mutta tällä erää olemme tyytyväisiä, näin pärjätään seuraava talvi. Saumat ovat vielä mietinnässä, haluaisin niihen vihreyttä ja eloa, mutta hallitusti. Mietin mullan ja siementen sekoitusta, mutta mitä siemeniä se on vielä kysymysmerkki.