Onpa kiva, kun aikuisenakin saa leikkiä, ajattelin kun tätä väsäsimme. Ikävä kyllä emme taaskaan ihan omin avuin pärjänneet, mutta onneksi apu ei ole kaukana. Kyllä pitäisi hitsaamaan oikeasti opetella- ei se niin kauhean vaikeaa voi olla. Mutta toisaalta - oli kyllä kiva katsoa vierestä kun valmista syntyi ja nopeasti. Kyllä pieni ihminen voi olla onnellinen, kun yhtenä iltana "Hökötys" edistyi niin hyvin. Emme olisi uskoneet että joku päivä tämäkin haave toteutuisi - siis katto.
Kehikko on ollut paikallaan iät ja ajat - eli varmaan miltein ekoista Koivuharjulla asutuista vuosista asti- itse väsättyhän se on, siinä on ollut pihakeinut ja trapetsit lapsilla roikkumassa. Yhtenä tukipylväänä ollut mänty kaadettiin joku vuosi sitten ja jätettiin osa tukirangaksi. Senkin puun kaato on ihan oma tarinansa, niinkuin miltein kaikki puunkaadot. Ei aina ole mennyt niinkuin Strömsössä, ja usein todettu - ei paha, ei ihan sinne mihin piti, mutta sinnepäin. Katto on ollut enemmänkin puoliskoni haave ja nyt kun kehittelimme nuotiopaikkaa, hän nosti sen uudestaan esiin. Minä en ole asialle lämmennyt kun en ole toimivaa ratkaisua keksinyt. Mielessä on siintänyt kuvitelma pyöreästä ruokokatosta, tosin pohjarakenne on epämääräinen nelikulmio. Nyt mieleeni tuli ajatus raudoitusverkosta tukirankana, jonka päälle voisi laittaa oksia. Leikkelimme verkosta kolmion malliset palat, jotka nostimme paikoilleen ja kiinnitimme sinkilöillä puuhun ja rautalangalla toisiinsa väliaikaisesti.
Hitsausapu saatiin paikalle ja johan alkoi tapahtua. Homma edistyi silmissä.
Tässä puuhailemme omiamme samanaikaan. Puoliskoni katkoo liiat pätkät pois ja minä väsään säleikkövilliviinistä nimikylttiä. Kokeiltu on, katto kestää miehen ja pojan painon - eli uskomme että myös lumen - ainakin näin harvana :). Taisin kyllä ihastua tähän nyt jo näin ettei oksakattoa ainakaan vähään aikaan tule (ellei sitten köynnöstä...)
Hökötys kuvaa sitä, että saa leikkiä ja ettei kaiken tarvitse olla vaaterissa - tässä rakennelmassa ei niin todellakaan ole. Tilaa on rakennettu moneen tarkoitukseen ja sekä luonnon että käteen sattuneiden kierrätysmateriaalien ehdoilla. Ainoa mitä on ostettu taitaa olla naulat, sinkilät ja kulmaraudat, niin ja silloin joskus sementtisäkki.
... vielä viimeilaukseksi hain Rimmenperältä korkean ruusun, jonka totesin ruusukirjaa selattuani olevan Valamonruusu. Ei näytä tällä hetkellä kummoiselta, mutta toivotaan että se tointuu siirrosta, en raaskinut heti leikata alas, vaikka varmaan pitäisi...Juurelle siirsin rönsyleimuja.
Tyttäreni blogissa
Ripaus keijupölyä on muuten ihania kuvia Ruostuneet saranat otsikon alla kyseisestä ruususta ennen siirtoa. Toivottavasti ruusu näyttää vielä joskus samalta tälläkin paikalla.
