tiistai 2. elokuuta 2016

Mansikkamaata maan päälle

 Kasvihuoneen vieressä on ollut iiihan tyhjä kolo, eipä ole enää. Levitin sanomalehtiä ja pahvia sammalnurmikon päälle. Samalla sai tyhjennettyä kasviläjäkompostia kun siihen tehtiin reunoja (jotta näyttäsi siistimmältä...). En keksinyt muutakaan käyttöä noille turppaille. Kottikärryissä on lämpökompostorista tyhjennettyä värkkiä.
Sekoitus ja muotoilu.

Kalkkia ja lannoitetta mansikkakankaan alle.


Mansikkakankaan levitys ja laskuvirhe tietysti, ei ihan riittänyt, reunalla pala tavallista muovia lisukkeena.

Hiekkaa painoksi, jottei lähde lentoon. Siinäpä saa muhia ensi kesään, en sitten kitke rönsytaimia tänä syksynä.

Haravasta tavara

 
Täältä se lähtee - ei tullut napattua kuvaa ennen kuin lapiolla huidoin nokkosia lakoon. Heinäharava vanhalta kotipaikaltani on kiehtonut mieltä jo useamman vuoden. Nyt se lähti ja yllättävän hyvin kahden hengen vetävänä (kannattaa käydä puntilla:) ) pyörittämättömillä renkailla maan peitosta. Epäusko meinasi kyllä iskeä nokkospellon nähdessäni.

 Tässä vaiheessa oli käynyt selväksi ettei mukaan ottamastamme rälläkästä ollutkaan hyötyä - sähköt eivät sittenkään toimineet (sulake, katkennut johto mikälie...). Eikä meillä tietenkään ollut mitään avaimia mukana, löysimme vanhan ruostuneen valtavan jakoavaimen ja muutaman  toisen jakoavaimen ja naulan. Niillä sitten ja etenkin puoliskoni sitkeydellä etuosa irtosi.
Ja tämä saatiin keploteltua kaksistaan peräkärryyn.

Vähennetään varustusta. Piikit päätyivät kukkapenkkien tueksi - ei muuten ollut yhtään liikaa, enemmänkin kelpaisi.

Paikan mallausta...
  ... ja hitsausta
 Volaa - pöytä ja penkki!

Hökötys eli aikuisten leikkiä

Onpa kiva, kun aikuisenakin saa leikkiä, ajattelin kun tätä väsäsimme. Ikävä kyllä emme taaskaan ihan omin avuin pärjänneet, mutta onneksi apu ei ole kaukana. Kyllä pitäisi hitsaamaan oikeasti opetella- ei se niin kauhean vaikeaa voi olla. Mutta toisaalta - oli kyllä kiva katsoa vierestä kun valmista syntyi ja nopeasti. Kyllä pieni ihminen voi olla onnellinen, kun yhtenä iltana "Hökötys" edistyi niin hyvin. Emme olisi uskoneet että joku päivä tämäkin haave toteutuisi - siis katto.
Kehikko on ollut paikallaan iät ja ajat - eli varmaan miltein ekoista Koivuharjulla asutuista vuosista asti- itse väsättyhän se on, siinä on ollut pihakeinut ja trapetsit lapsilla roikkumassa. Yhtenä tukipylväänä ollut mänty kaadettiin joku vuosi sitten ja jätettiin osa tukirangaksi. Senkin puun kaato on ihan oma tarinansa, niinkuin miltein kaikki puunkaadot. Ei aina ole mennyt niinkuin Strömsössä, ja usein todettu - ei paha, ei ihan sinne mihin piti, mutta  sinnepäin. Katto on ollut enemmänkin puoliskoni haave ja nyt kun kehittelimme nuotiopaikkaa, hän nosti sen uudestaan esiin. Minä en ole asialle lämmennyt kun en ole toimivaa ratkaisua keksinyt. Mielessä on siintänyt kuvitelma pyöreästä ruokokatosta, tosin pohjarakenne on epämääräinen  nelikulmio. Nyt mieleeni tuli ajatus raudoitusverkosta tukirankana, jonka päälle voisi laittaa oksia. Leikkelimme verkosta kolmion malliset palat, jotka nostimme paikoilleen ja kiinnitimme sinkilöillä puuhun ja rautalangalla toisiinsa väliaikaisesti.

  Hitsausapu saatiin paikalle ja johan alkoi tapahtua. Homma edistyi silmissä.

Tässä puuhailemme omiamme samanaikaan. Puoliskoni katkoo liiat pätkät pois ja minä väsään säleikkövilliviinistä nimikylttiä. Kokeiltu on, katto kestää miehen ja pojan painon - eli uskomme että myös lumen - ainakin näin harvana :). Taisin kyllä ihastua tähän nyt jo näin ettei oksakattoa ainakaan vähään aikaan tule (ellei sitten köynnöstä...)

  Hökötys kuvaa sitä, että saa leikkiä ja ettei kaiken tarvitse olla vaaterissa - tässä rakennelmassa ei niin todellakaan ole. Tilaa on rakennettu moneen tarkoitukseen ja sekä  luonnon että käteen sattuneiden kierrätysmateriaalien ehdoilla. Ainoa mitä on ostettu taitaa olla naulat, sinkilät ja kulmaraudat, niin ja silloin joskus sementtisäkki.

... vielä viimeilaukseksi hain Rimmenperältä korkean ruusun, jonka totesin ruusukirjaa selattuani olevan Valamonruusu. Ei näytä tällä hetkellä kummoiselta, mutta toivotaan että se tointuu siirrosta, en raaskinut heti leikata alas, vaikka varmaan pitäisi...Juurelle siirsin rönsyleimuja. 
Tyttäreni blogissa Ripaus keijupölyä on muuten ihania kuvia Ruostuneet saranat otsikon alla kyseisestä ruususta ennen siirtoa. Toivottavasti ruusu näyttää vielä joskus samalta tälläkin paikalla.