tiistai 25. kesäkuuta 2019

Omenapuut ja kirsikat kukassa

Antonovka ja punakaneli oksat kurkottelemassa toisiaan kohti



Tänä vuonna syreenit, omenapuut ja kirsikat kukkivat samaan aikaan. Kirsikka aloitti ja syreeni viimeisenä. Upein kukinta oli pinkillä marjaomenapuu Wabiskawalla. Uusi hankinta alapihalle katsenvangitsijaksi on sekin purppuramarjaomenapuu, Marjatta. Haaveilin Hopasta, mutta Marjatan pitäisi olla kestävämpi. Muita kukkivia puita pihallamme ovat lahjaksi saatu valkoisena kukkiva marjaomenapuu, omenapuut Antonovka, punakaneli ja uudet pylväsmallinen Kitaika ja Pekka.  Kirsikkapuun olen saanut jo jakaa kahdeksi ja tänä vuonna molemmat kukkivat, Tuntui, että kukinta oli niin runsas ettei puu jaksa kasvattaa lehtiä ollenkaan. Kirsikan olen saanut ystävän kotoa Raahesta. Pilvikirsikka oli taasen nimensä veroinen valkoinen pilvi, jonka kukinnan pudottua näytti kuin maa olisi lumen peittämä.

Wabiskaw

Kultainen Kitaika, vielä pikkuinen

omenapuu nupullaan

Pilvikirsikka

Pilvikirsikka


Antonovka

Antonovka ja kirsikka

Marjaomenapuu


2 kommenttia:

  1. Sinulla taitaa olla suuri piha kun noin monta hedelmäpuuta mahtuu kukkimaan !

    VastaaPoista
  2. No varmaan, vaikka lisää lääniä silti tekisi mieli ;) 3,6 ha. Suurin osa puista on tosin vielä pieniä, neljä varsinaista omenapuuta ja kolme marjaomenapuuta.

    VastaaPoista