torstai 25. kesäkuuta 2015

Kuistin muodonmuutos


Tässä kuvasarja kuistimme muodonmuutoksesta. Ihan alunperin talossa oli se perinteinen keskellä on aukko ja portaat siitä, mutta sen muutimme jo taloon muuttaessamme 2002 tai sitten seuraavana kesänä...  Kulku tuossa toiseksi ylimmässä kuvassa on jo vasemmasta sivusta. Viime vuonna teimme ikkunarempan tai siis teetimme ja siitä jäi vanhat ikkunat joita halusin käyttää johonkin. Piirsin useamman mittakaavapiirustuksen ja suunnittelin kuinka monta ikkunaa voisi käyttää, mutta lopullinen ilme muuttui vielä itse tehdessä tajusimme että reunaan suunnitellut tukipylväät ovat kahdessa osassa ja nehän voi sijoittaa keskemmällekin ja jakaa ikkunat kolmeksi ryhmäksi. Talon maalaus keltamullan väriseksi on keskimmäisessä kuvassa varsin tuore. Kukkapenkki sentään säilyi entisellään :). Ylimmässä kuvassa ei vielä ole oikealla terassia ja juhannusruusu on vielä paikallaan. Kaiketi tästäkin kuvasarjasta näkee sen, että mikään muu kuin muutos ei ole pysyväistä ;).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti