keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Raparperinlehdistä valamassa


Tästä se lähtee, kuivabetonia ja välineet.
Raparperinlehdet ruoti ylöspäin. Luin ohjeen, jonka luulin muistavani jo ulkoa myöhemmin ja tajusin että olisin voinut ohentaa lehtiruoteja paksuimmista kohdista veitsellä.

Betoni lehdelle, vähän löysempi erä oli helpompi.
Verkon leikkuu valmiiksi odottamaan.


Vettä ja kuivabetonia, itse sekoitettu hiekan ja betonin seos on ollut mielestäni vähemmän hiekkaista.
Verkko lisätty pohjakerroksen pääle painellen.


... ja lisää betonia verkon päälle.


Paikallaan, uusissa näkyy vielä lehteä, jos olisi tarkka ja tai kiireinen voisi levittää ruokaöljyä eristekerrokseksi, mutta onpahan tuo loppu kulunut itsekseenkin pois.
Aiemmin tein raparpetinlehdistä polun leikkimökille, mutta lamoherukan eli pikkuherukan levittyä on tullut väisteltyä nurmikolle ja polun levennys oli paikallaan. Polku on nykyisin ahkerassa käytössä sekä kesällä että talvella, koska entinen leikkimökki on muuttunut Tassulaksi, sen kautta kissat pääsevät häkkiinsä, johon ne pääsevät leikkimökin ikkunan kautta puumajan alle. Leikkimökkikin on sisustettu kissakäyttöön. Kesällä siellä viihdytään päivät pitkät, torkutkin on  makoisa ottaa ulkosalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti