Siitä alkuperäisistä Isoista puupinoista minulla ei tietenkään ole kuvaa. Kolme kuormallista niitä oli, ja toimittaja sanoi että siinä on sitten vähän isompaakin joukossa. Totisesti oli, kunnon tukkeja, tosin osa sisältä lahoa. Niitä sitten puolisko on ahkerasti toukokuun alusta pilkkonut. Mun ja nuorison hommaksi on jäänyt avustaa ja pinota. Tosin siihenkin olen ehtinyt jo kyllääntyä. Olen kuullut sanottavan, että itse tehdyt puut lämmittävät kahdesti, mutta kyllä mun laskujen mukaan ne lämmittävät paljon useammin - metsästä haettaessa, sahattaessa, halottaessa, pinottaessa, saunaan kannettaessa ja vielä viimeksi siinä varsinaisessa tehtävässään.
Sunnuntaina 17.6. oli meillä päivä, jonka en ollut uskonut enää koittavan. Viimeisetkin puut saatiin pinoon. Tuo yksi isoin pölli jätettiin muistoksi loputtomasta puusouvista; toimikoon penkkinä paikallaan. Puoliskoni tosin haaveili sen nostamisesta pystyyn, mutta minä en jaksanut enää moista ajatella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti