tiistai 30. kesäkuuta 2020

Uusia istutuksia ... eli nurmikko vähenee

Muistan vielä, kun poikamme sanoi, ettei yhtään nurmikkoa saa enää ottaa pois. Sen jälkeen pidinkin taukoa...Nyt ei enää ole tarvetta leikki/pelinurmikolle ja olenkin mellastanut pihalla ihan rauhassa. Tosin nyhtäessämme kehuja nurmikon muuntamisesta kivikoksi saimme kommentin, että sehän oli ihan hyvä ennenkin.

Joka tapauksessa aina kun jokin nurmikon kohta tuntuu voivan huonosti tai olevan turha nurmikon leikkuun kannalta: liian pieni pläntti, liian kuiva tms, mietin vaihtoehtoja nurmikolle. Loppujen lopuksi nurmikko vaatisi oikeasti paljon työtä, jos sen haluaisi olevan kaunis ja hyvinvoiva: kuivana kesänä kastelua ja sateisena leikkaamista sekä rikkakasvien poissapitämistä. Meidän hiekkapohjaisella, karulla mäntykankaallamme kaunis nurmikko on etäinen haavekuva. Todellisuudessa olen tyytyväinen, jos edes jokin kasvaa nurmikolla ja jos se jotenkin vihertää. Sammalkin on mukavaa niin kauan, kun se ei ratise kuivuuttaan.

Laattapolun vieressä ei oikeastaan tarvitse olla nurmikkoa, eihän? Varsinkin jos siinä on vain pieni pätkä syksyllä siirretyn tähtijasmikkeen jälkeen. Istutin tähän toiveikkaasti höyhenpensaan ja koska se olisi vielä niin kovin yksinäinen niin muutaman uuden perennan, isoprofeetankukkaa ja kyläkurjenpolvi Lauran. Onpahan ainakin tilaa kasvuunlähdölle. Väleissä on täytteenä samettikukan taimia.

 
Nurmikko oli talven jäljiltä tässä ihan kuollut. Tähän tulee kasattua lunta, joten paikka ei ole hyvä. Takana oleva mänty olisi tarkoitus poistaa jossain vaiheessa, kun sopiva henkilö saadaan paikalle. Kun olin aloittanut pintamaan poiston ja olin aloittamassa maan parantamista uuden nurmikon kylvöä varten, mieleeni tuli - mitä turhia , samalla vaivalla teen perennapenkin! No jaa, osan alueesta kylvin nurmikolle, mutta osaan tein isomman työstön lisäämällä uutta maata ja palanutta lantaa. Kuivuus vian on vallinnut ja kastella on pitänyt. Siirsin paikalle taimia (kultatyräkki ja jalopähkämö) muualta pihasta ja lopulta myös tilasin muutaman uuden testiksi - katsotaan onko reunusasterista, kevätpitkäpalosta ja pikkutervakosta meidän pihan sisseiksi. Vuorenkilvet olivat paikalla ennestään. Täytteenä siemenestä kasvatetut kesämalvikit. Alaosa on vielä matalaa täyttökasvia vailla, useampi mietinnässä...


Tämä uusi vuorenkilpi-istutus lähti liikkeelle siitä, kun taasen kaikki kompostit olivat täynnä. Tyhjensin tähän pihalta tulevat kevätsiivouksen kuivat roskat ja pinnalle yhden kompostin sisällön (lähinnä entistä nurmimätästä). Paikka on kuiva ja puolivarjoinen ja nämä vuorenkilvet halusin entisestä paikasta vain pois. Katsotaan, ei tässä ainakaan korkealta putoa.


Uudet istutukset eivät näytä kauniilta, eivät ainakaan sellaisilta kuin tekijänsä kuvitelmissa ja luottamuksessa siihen miltä ne parin kesän jälkeen näyttävät. Tämä viimeisin kuva on itseasiassa ensimmäinen alue jota keväällä aloin vääntämään. Silloin maa kääntyi kevämärkyyden jälkeen kuin itsestään. (Siksipä tuli käännettyä "tuleva mansikkamaa" peiton alle odottelemaan samaa kyytiä). Olen tutulta saanut luumu ja kriikunapuun alut ja ne on viime vuonna istutettu ja ympärillä oli kasveja. Väliin oli vain jäänyt taasen ihan "turha" nurmikkopläntti, jonka nyt kaivoin pois ja paransin maata palaneella lannalla ja epämääräisellä puutarhakompostilla. Tuloksesta tiedän jo valmiiksi, että pari ekaa vuotta saa kitkeä ei toivottuja tulokkaita, mutta ilman ostomultaa pärjättiin. Tämä on kuiva ja aurinkoinen paikka. Istutukseen päätyivät pihalta: punaruusjuuri, tulikellukka, helminukkajäkkärä, kaukasinapitkäpalko ja keväthankikki. Uusia tulokkaita ovat lehtoakileija, tarharistikki ja armeniankello. Toistaiseksi paikalla on myös vuorijumaltenkukka. Se viihtyisi todennäköisesti paremmin varjommassa ja paikka onkin mietinnässä. Uuteen paikkaan mieleni tekee aina kokeilla myös jotain uutta ja katsoa miten tulokas löytäisi tilaa itselleen pihassamme, onko siitä meidän asukiksemme. Samalla saa tietysti jaettua tilaa kiihkeästi kaipaavia vanhoja tuttuja ja osin jo entisillä sijoillaan huonosti viihtyviä. Samettikukkaa on tässäkin täydennyksenä. Juu ja näkyy kuinka nurmikko tykkää parannetusta maasta kukkapenkin läheisyydessä ja kuinka surkeassa jamassa se helteestä kärsineenä on.


Alimmat neljä kuvaa ovat  pihasaunan, kasvihuoneen, käytävän ja syreenipergolan rajaamalta alueelta. Siinä oli sammaloitunut kuiva nurmikkopätkä, joka on vaivannut jo pidemmän aikaa. Jotain peittokasviakin on ollut harkinnassa. Nyt tilasin pari uutta pensasmustikkaa ja hunajamarjan. Toinen hunajamarjoista ei keväällä lähtenyt kasvuun ja tämä tuli nyt sen tilalle. Kyllä kivikko on vastasyntyneenä kaunis, kannattaakin ihailla, yhtä puhtoinen se ei ole enää tämän päivän jälkeen. Tosin hankkimamme puhallin auttaa kivikoitten huollossa. Ennen nostelin aina jonkun alueen ja puhdistin käsin roskia pois (tai annoin mennä alle piiloon). Nyt voi parissa tunnissa kiertää kaikki alueet ja saada ainakin pintapuolisesti siistimmäksi. Puukäytävä on vanha laude, joka lojui puuladon vieressä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti